Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon valitsijaksi valitaan vaikuttaja, joka on tullut tunnetuksi muun alan kuin arkkitehtuurin asiantuntijana. Palkintotuomari tekee valinnan esiraadin valitsemien kohteiden joukosta. Tuomarin valitsee Suomen Arkkitehtiliiton hallitus.
Ohjaaja
Klaus Härö on yksi maamme arvostetuimmista elokuvantekijöistä. Hänen elokuvansa ovat voittaneet kymmeniä palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, muun muassa Berliinin elokuvajuhlien arvostetun kristallikarhun sekä Ingmar Bergman -palkinnon, maestron itsensä valitsemana.
Härön ensimmäinen pitkä elokuva Näkymätön Elina (2003) oli ruotsalais-suomalainen lastenelokuva. Tämä, kuten sotalapsesta kertova draama Äideistä parhain (2005), oli yhteistuotanto. Kansainväliset tuotantotiimit ovatkin olleet Härön elokuvissa enemmän sääntö kuin poikkeus.
Härön ensimmäinen Suomessa kuvattu ja täysin suomenkielinen elokuva oli vuonna 2009 ensi-iltansa saanut Postia Pappi Jaakobille. Elokuva voitti Jussi-palkinnon parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, miespääosasta sekä parhaasta musiikista. Kesällä 2022 elokuva valittiin Helsingin Sanomien yleisöäänestyksessä 2000-luvun koskettavammaksi kotimaiseksi elokuvaksi.
Härön elokuvissa toistuvia aiheita ovat olleet lapset ja nuoret aikuisten maailman puristuksessa, sekä heikot ja näkymättömäksi jääneet. Härö on palkittu kotimaassaan muun muassa Humanismin käsi (2006) ja Kirkkotaiteen Engel palkinnoilla (2012).
Syksyllä 2022 ensi-iltansa saa elokuva My sailor, My love (Rakkaani Merikapteeni). Elokuva on suomalais-irlantilainen yhteistuotanto ja ohjaajan ensimmäinen englanninkielinen elokuva.
Härön kahdeksasta elokuvasta neljä ovat edustaneet maataan Oscar-kilpailussa. Miekkailija (2015) ylsi parhaan ulkomaisen elokuvan shortlistalle 2016 ja samana vuonna elokuvalle myönnettiin Golden Globe -ehdokkuus.
Serlachiuksen taidesauna
Serlachiuksen taidemuseon komea taidepaviljonki on saanut arvoisensa naapurin. Rantakoivujen ja kaislan syliin käpertyy – yllättäen – siro betoninen taidesauna. Tila tarjoaa löylyjen ja lisäksi myös esteettisen kokemuksen.
”Pikkupaviljongin” seiniä koristavien teosten lisäksi hienosti viimeistelty rakennus sisältää lukemattoman määrän ihasteltavia yksityiskohtia ja arkkitehtonisia oivalluksia. Näiden rinnalla ikkunoista avautuva klassisen kaunis suomalainen maisema, jos ei nyt aivan kalpene, niin ainakin joutaa hetken odottamaan.
Jätkäsaaren koulu
Kirkkomaisen kaunis keskustila toimii aulana, juhlasalina, ruokailu- ja vapaa-ajantilana. Suuresta oppilasmäärästä huolimatta avara ja korkea tila ei ole kaikuisa, vaan onnistuu olemaan yhtä rauhoittava niin akustisesti kuin visuaalisestikin.
Avointa keskustilaa kiertävät portaat vievät monen muotoisiin ja joustaviin opetustiloihin. Yhtä aikaa sekä kauniit että toiminnalliset yksityiskohdat viimeistelevät rakennuksen. Tämä koulu on kaikkea muuta kuin tylsä!
Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjaus
Vuoden 2022 Arkkitehtuurin Finlandia palkinnon voittaja, Jyväskylän yliopiston kirjasto, saa hymyn huulille. Sisään astuessa vastaan tulee valo ja väri. Kohde ei tarjoa kuitenkaan pelkkää silmänruokaa ja hetken hohdetta. Teho menee ensivaikutelmaa syvemmälle.
Ajassamme perustelut korvataan usein peukutuksilla: asioita joko inhotaan tai fanitetaan. Näiden äärimmäisyyksien väliin ei jää kuin tyhjää – historiattomuutta, juurettomuutta ja näköalattomuutta. Siksi on ilo tutustua työhön, joka ei ole ”joko tai” vaan ”sekä että”.
Voittajaksi valitsemassani työssä korostuvat kunnioitus ja kohtaamisen merkitys. Pieteetillä ja perusteellisuudella on paneuduttu siihen, mitä ja miten kohde on kerran palvellut ja voisi palvella vastedeskin. Vanhaa ei ole räjäytetty ja romutettu, muttei myöskään romantisoitu kritiikittömästi vain siksi että se sattuu olemaan oman maun mukaista.
Sen sijaan että olisi vain kysytty ”mistä minä tykkään?” on huolella paneuduttu alkuperäisen kohteen suunnitelleen arkkitehdin, Arto Sipisen, ajatuksiin ja tavoitteisiin. Kun jotakin on muutettu – seinää siirretty tai lattia avattu – on se tehty rakennuksen ehdoilla, kunnioittaen kaikessa sen alkuperäistä henkeä.
Juuri tämä kunnioitus huokuu kaikesta:
Kunnioitus rakennuksen alkuperäisajatusta kohtaan.
Kunnioitus nykyisiä tarpeita kohtaan.
Kunnioitus rakennusta käyttäviä ihmisiä kohtaan.
Kunnioitus kaupunkilaisia kohtaan.
On kunnioitettu, mutta uskallettu tehdä rohkeitakin muutoksia. Arvokkaaseen rakennus- ja kaupunkimaisemaan taiten asettunut aikansa lapsi herää uuteen loistoon peruskorjauksessa, jossa vanha on ajatuksella sovitettu uuteen aikaan.
On luotu uusia tiloja vetäytymistä ja yhdessäoloa varten. Uudet tilat sulautuvat hämmästyttävän saumattomasti alkuperäiseen. Rakennus on käynyt läpi ison myllerryksen, mutta tarjoaa siitä huolimatta aikamatkan menneeseen. Uuden sukupolven käyttäjät tuskin voivat olla hetken miettimättä niitä, jotka opiskelivat ja opettivat täällä ennen meitä.
”Onkohan joku reputtanut tai rakastunut tässä? Pettyneenä hakenut takkinsa narikasta ja astellut pimeään? Tai tuskin malttanut odottaa, että saisi taas astua sisään valon ja keltaisen värin täyttämään aulatilaan?” Ja sisään astuessaan kohdannut saman valon, saman ilon ja saman keltaisen aulatilan, kun me nyt.
Miten katsomme vanhaa? Ymmärtäen, varjellen, vaalien ja ottaen opiksi. Ja ottaen rohkeasti uuteen käyttöön.