Valmistuessaan vuonna 1974 arkkitehti Arto Sipisen suunnittelema Jyväskylän yliopiston kirjasto oli lukusalipaikoilla mitaten Pohjoismaiden suurin tieteellinen kirjasto. Arkkitehdin pojan Ari Sipisen peruskorjauksen myötä kirjasto vahvistaa asemaansa opiskelijoiden kohtaamispaikkana. Samalla se avautuu laajemmalle yleisölle. Uudistuksesta kertoo kirjaston uusi nimi: Lähde.
Peruskorjauksessa rakennuksen tilat muutettiin vastaamaan yliopiston tulevia tarpeita, samalla kun kirjaston alkuperäinen tilallinen idea, värimaailma ja sisääntuloaulan tunnelma säilytettiin.
Näkyvimpiä muutoksia ovat alempien kirjavarastokerrosten uusi käyttö ja niiden liittäminen tilallisesti ylempiin kerroksiin avaamalla uusia aukkoja kerrosten väliin. Kirjaston uusi sisäänkäyntiporras kutsuu nyt kävijät suoraan rakennuksen sisääntulohallia kohti. Pilarirungon sallimissa puitteissa on avattu julkisivuun uusia suuria ikkunoita kampusalueen suuntaan. Alkuperäisiä kalusteita on kunnostettu ja niiden päällysteenä on alkuperäisen mallin mukaan kudottu tunnusomainen, Jyväskylän kesä -niminen sisustuskangas. Toteutusta leimaa alkuperäisiä arkkitehtuuri- ja sisustusratkaisuja kunnioittava lähestymistapa. Lopputuloksena on valoisa, helposti lähestyttävä ja käyttäjien yhteisöllisyyttä tukeva, uudistunut oppimisympäristö.
Kirjastorakennuksen arvoista kertoo se, että se sisältyy sekä Seminaarinmäen valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön että Docomomo-järjestön Suomen modernin arkkitehtuurin merkkiteosten luetteloon. Aikoinaan kirjasto keräsi huomiota sekä arkkitehtuurinsa että toiminnallisen konseptinsa takia. Avoimesti saavutettavat kirjakokoelmat ja opiskelijoiden yhteisölliset oleskelutilat olivat kiitettyjä uutuuksia. Modulaarinen pilarirakenne, kerrosten avoin liittyminen toisiinsa, valokatosta ja suurista ikkunoista lankeava luonnonvalo sekä julkisivujen ja sisustuksen harkittu väripaletti tiilenpunaisine, sinisine, keltaisine ja mustavalkoisine aiheineen olivat kirjaston arkkitehtuurille ominaisia piirteitä.
Peruskorjauksessa näitä arvoja on vaalittu, ja Keltainen kirjasto, 1970-luvun julkisen käyttöarkkitehtuurin merkkiteos, on saanut lähtökohtansa ideoita orgaanisesti jatkaen uuden elämän.